Lähisuhdeväkivalta on myös rauhankysymys 

10.06.2026
Kirjoittaja: Mirja-Riitta Sjöholm 

 

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa yksi vakavimmista ihmisoikeusongelmista. Kansainvälisissä vertailuissa Suomi kuuluu naisiin kohdistuvan väkivallan osalta EU:n synkimpään kärkipäähän. Suomessa on kuluvana vuonna kuollut poikkeuksellisen monta naista lähisuhdeväkivallan seurauksena. Toukokuun loppuun mennessä naisia oli surmattu jo 11, keskimäärin yksi joka toinen viikko. Vuodesta 2026 uhkaa tulla naisiin kohdistuvien henkirikosten osalta yksi synkimmistä yli viiteentoista vuoteen.

Väkivalta ei ole rikos ainoastaan yksittäistä naista kohtaan, vaan se vie pohjaa tasa-arvon kehitykseltä ja koko yhteiskunnan demokratialta. Tästä huolimatta lähisuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa ei aina pidetä yhtä vakavana kuin tuntemattoman tekemää rikosta. Naiset törmäävät edelleen päivittäin väkivaltaa aliarvioiviin ja syyllistäviin asenteisiin.

YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 muistuttaa, että naisten turvallisuus on olennainen osa kestävää rauhaa. Vaikka päätöslauselma syntyi aseellisten konfliktien vaikutusten vuoksi, sen viesti ulottuu laajemmalle: rauhaa ei voida rakentaa siellä, missä väkivalta rajoittaa naisten turvallisuutta, oikeuksia ja mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan täysivaltaisesti.

Lähisuhdeväkivalta ei ole yksityisasia
 

Rauhantutkimuksessa on korostettu, että väkivalta ei rajoitu yksittäisiin tekoihin. Norjalaisen rauhantutkija Johan Galtungin (1930–2024) mukaan suora, rakenteellinen ja kulttuurinen väkivalta voivat vahvistaa toisiaan. Tämän näkökulman mukaan väkivallan taustalla vaikuttavat myös yhteiskunnalliset ja kulttuuriset asenteet, jotka ylläpitävät eriarvoisuutta ja vallankäyttöä. Lähisuhdeväkivaltaa voidaan tarkastella osana tätä laajempaa vallankäytön ja epätasa-arvon jatkumoa.

Koti on monelle naiselle paikka, jossa väkivallan uhka on suurin. Väkivalta alkaa usein hienovaraisesti: kontrollointina, eristämisenä, nöyryyttämisenä tai taloudellisena vallankäyttönä. Se murentaa ihmisen turvallisuuden tunnetta, itsemääräämisoikeutta ja luottamusta muihin ihmisiin. 

Lähisuhdeväkivalta ei ole yksityinen asia. Se on yhteiskunnallinen ilmiö, joka heikentää luottamusta, osallisuutta ja turvallisuutta – samoja tekijöitä, joiden varaan kestävä rauha rakentuu. Siksi lähisuhdeväkivallan ehkäisy on myös rauhantyötä.

Ensimmäinen askel väkivallan pysäyttämisessä on hiljaisuuden murtaminen. Tarvitsemme rohkeutta kysyä, mitä ympärillämme tapahtuu, ja puuttua tilanteisiin, jotka herättävät huolta. Jos katsomme väkivaltaa sivusta, hyväksymme samalla ajatuksen siitä, että vahvempi saa käyttää valtaa heikompaan. Rauha alkaa tämän ajattelun haastamisesta.

Rauha on enemmän kuin sodan puuttumista


Rauha ymmärretään usein sodan puuttumisena, mutta kestävä ja positiivinen rauha tarkoittaa myös oikeudenmukaisuutta, turvallisuutta ja ihmisoikeuksien toteutumista. Naisiin kohdistuva väkivalta on tämän rauhan vakava este.

Suomi on sitoutunut ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa muun muassa allekirjoittamalla Istanbulin sopimuksen. Silti kansainväliset ihmisoikeuselimet ovat toistuvasti huomauttaneet puutteista väkivallan ehkäisyssä, uhrien tukemisessa ja palveluiden saatavuudessa.

Väkivaltaan on puututtava varhain, ja jokaisella väkivaltaa kokeneella on oltava mahdollisuus saada apua riippumatta asuinpaikasta tai elämäntilanteesta. Palveluiden suunnittelussa tulee huomioida erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien naisten, kuten asunnottomien ja maahanmuuttajataustaisten naisten, tarpeet. Lähisuhdeväkivaltaa ei saa jättää sovittelun varaan – tästä kansainväliset ihmisoikeuselimet ovat antaneet selkeän kannanoton.

Väkivallattomuus on aktiivista toimintaa
 

Rauhaa ei rakenneta ainoastaan neuvottelupöydissä tai valtioiden välillä. Sitä rakennetaan joka päivä kodeissa, ihmissuhteissa, kouluissa, työpaikoilla ja yhteisöissä. 

Tässä maailmantilanteessa väkivallattomuuden taitoja tarvitaan yhtä lailla kodeissa, kouluissa, työpaikoilla kuin kansainvälisissä suhteissa.

Väkivallattomuus ei ole passiivisuutta. Se on aktiivista toimintaa väkivallan ehkäisemiseksi ja turvallisuuden rakentamiseksi. Se tarkoittaa esimerkiksi väkivaltaan puuttumista ajoissa, uhrien tukemista ja uskomista, tasa-arvon edistämistä sekä haitallisten sukupuolinormien ja väkivaltaa vähättelevien asenteiden haastamista.

Nämä kaikki ovat myös rauhantyötä. Jokainen ehkäisty väkivallanteko on rauhanteko. Jokainen turvallinen koti vahvistaa koko yhteisön ja yhteiskunnan turvallisuutta.

Toivon ylläpitäminen on tärkeää, sillä väkivallan pitkäaikaisista seurauksista huolimatta ihmisellä on kyky toipua. Turvallisuus, tuki ja osallisuus voivat auttaa rakentamaan elämää uudelleen väkivallan jälkeen.

Lähteet
 

European Union Agency for Fundamental Rights (FRA). EU Gender-Based Violence Survey. Saatavilla: https://fra.europa.eu/fi/content/eu-gender-based-violence-survey

Harvard Divinity School. Johan Galtung: Direct, Structural, and Cultural Forms of Violence and Peace. Saatavilla: https://rpl.hds.harvard.edu/what-we-do/our-approach/peace-violence

Jussila, Janne (23.5.2026). ”Naisia on surmattu kuluvana vuonna joka toinen viikko.” Helsingin Sanomat.

Marquette University, Center for Peacemaking. What Is Nonviolent Peacemaking? Saatavilla: https://www.marquette.edu/peacemaking/nonviolence.php

Suomen 1325-verkosto. Naiset, rauha ja turvallisuus (1325). Saatavilla: https://1325.fi/

YK:n turvallisuusneuvosto. Päätöslauselma 1325: Naiset, rauha ja turvallisuus. Suomenkielinen käännös. Saatavilla: https://www.ykliitto.fi/sites/ykliitto.fi/files/1325.pdf